sunnuntai, 7. lokakuu 2007

np: The Crash - Sugared

Oon ollu aika fiiliksiski tänään. Reenit meni hyvin. On ollu muutenkin ihan letkee päivä vaik koulu painaa päälle, en jaksa, motivaatio on niin hukas et.. Sit tulee ilta. Istun koneel. Kynttilän valos. Kuuntelen musaa. Pärähtää soimaan Sugared. Kaikki vanhan muistot palaa mieleen. Ne kaikki kosketukset. Kaikki.

Haluun niin paljon pois täältä.

sunnuntai, 7. lokakuu 2007

Muumoomöö

Juttelin pitkäst aikaa kunnolla. Oli oikein henkevät keskustelut tänäiltana, puhuttiin yhen kaverin kans pitkään ja hartaasti, suurimmaks osaks Xstä ja miehistä yleensä. Repeiltiin, naurettiin, angstattiin. Kaivattiin.

Nyt kun on menettäny sen kaikkein tärkeimmän, tajuaa, et kuinka tärkeitä oikeet ystävät on.

Aloin kans miettiin et mitä oikeesti haluan. Listasin asioit, ensin en meinannu keksiä mitään, enkä toisekska.
- käydä hierojalla
- ostaa digijärkkäri
- rakastua
- Xn takas

lauantai, 6. lokakuu 2007

Pohdintaa

Mä jään aina vaan miettimään, et mitä onnistuin tekeen väärin. Oon menettäny saman ihmisen, sen saman rakkauden jo niin monta kertaa, niin monta kertaa mä oon saanu sen elpymään hetkeks, mut miks, miks, miks tää tilanne aina luisuu tähän samaan. Kun mä nään kaikki kaverit, ystävät ja tutut niiden rakkaiden kans millanen X oli mulle, kun mä nään kuinka ne välittää toisistaa. Kuinka ne katsoo toisiaan silmiin. Jokainen kosketus. Eilen taas törmäsin tohon samaan, oli lähellä etten murtunu siinä ja heti.

Mun koko maailma on aina romahtanu Xn mukana. Nyt oon jo tottunu siihen, ne kaks aiempaa kertaa opetti mua valmistautumaan siihen, et ennemmin tai myöhemmin loppu tulee ja se ei välttämättä oo kauheen herkkää, intohimosta ja kaunista. Jokainen mun ja Xn eroista on ollu epätoivosia, mä oon yrittäny kiskoo, vääntää. Mä oon purkanu, mä oon antanu koko sydämen mukaan, mä oon uhkaillu, mä oon kiristäny. Silti mä en oo saanu mitään takas. En ees mitään sanoja et oikeesti se ois välittäny. Et se ei haluis et näin kävis. Vaan kiertoilmaisuja, juoksemista karkuun, vittuilua. Ei yhteisiä päätöksiä. Ehkä se johtuu siitä et meillä oli liikaa intohimoo, jotain sairasta kiimaa. Aina kun näin Xn en pystyny pitään näppejäni eros siitä, ei sekä musta. Se oli ihan sama vaik oltiin täysin julkisella paikalla, silti aina avoimesti suudeltiin, kosketeltii ja tehtiin asioita. Nyt kun jälkeenpäin alkaa miettimään kaikkee sitä mitä tehtiin, nii ei helvetti, huomaa et se on ollu piinaavaa toisille, lapsellista ja harvinaisen köyhää.

Se koko ihminen, se on kuin tulta. Ei siihen voi koskee ilman et polttaa näppinsä, ei siitä saa minkäänlaista otetta. Se satuttaa. Se satuttaa niin paljon. Se satutti mua enemmän kuin mikään. Sitten taas, toisaalta, sillon joskus se tuntui niin hyvältä, lämpimältä. Se liekki oli mun sisällä. Se anto mulle voimaa. Vaik ei nähtykään Xn kanssa pitkiin aikoihin, silti mulla oli turvallinen olo kun mä tiesin, et sit kunhan vaan saisin siitä otteen, se ois taas siin, mun lähel ja se rakastais mua.

Nyt. Tää on niin ohi kun voi olla. Mua ei oo ikinä ennen jätetty. Nyt jätettiin, ilmeisesti. Se oli kamala kolaus mun itsetunnolle, en osannu ees poraa mulle rakkaimman ihmisen menettämistä, se tuntu niin vittumaiselta. Monia sanomattomia asioita alko lennellä siinä puolin ja toisin, en ees tarkottanu sitä kaikkee pahaa mitä sanoin, mut kai vihakin purkautuu niin raskaasti, kun rakastaa liikaa.

Ehkä siinä se ongelma onkin. Mä rakastan liikaa, siks kaikki luisuu käsistä. Mut mitä edes on rakkaus.

keskiviikko, 26. syyskuu 2007

Quitmo

Kiitti. Kaikki menee vaihteen vuoks päin vittua, en jaksa, masentaa, haluun nii vitun kauas tästä paikasta, näistä ihmisistä ja... en vaan jaksa. Tyypilline vittumaine keskiviikko, viikon paskin päivä, tuntuu et kaikki heitetää ny taas niskaan ja mun sekoo niin lujaa pää näihin tilanteisiin en ees ymmärrä mitä vuodatan tänne VITTU?

 

Ma-sen-taa.

 

Menenpä yksin nurkkaan itkemään ->